Salon lukion 2.vuoden opiskelijat suorittavat TETin eli työelämään tutustumisen opiskeluvuotensa aikana. Päätin mennä Kuiron kahvilaan Salon keskustassa, koska olen itse usein käynyt siellä ja minua kiinnostaisi mm. kondiittorin ura, jota en kuitenkaan liikuntavammani takia voi tehdä. Unelmanani on myös, että voisin jokin päivä perustaa itse kahvilan.
Kuiron leipomo on heti aamulla täynnä asiakkaita, jotka täyttävät salin iloisella ja kotoisalla puheensorinalla. Keittiön puolella on lämmin ja ruoka tuoksuu joka puolella. Vitriinit ovat täynnä toisiaan herkullisimman näköisiä leivoksia ja herkkuja. Nälkä kurisee vatsan pohjassa, kun vain katsoo.
Pääsin päivän aikana seuramaan keittiön toimintaa ja kahvilan tuotteiden valmistusta. haastattelin myös kahvilan työntekijää Pinja Paakkosta.
mikä on työtehtäväsi yrityksessä? Kauanko olet ollut töissä Kuirolla?
-Kondiittori. 1,5 vuotta.
mitä koulutusta ammatti vaatii?
- kävin turun ammatti instituutin leipurikondiittori tutkinnon ja olin Ranskassa yhden kesän kansainvälisessä Pastry chef koulussa.
onko työpaikalla työasua?
-kokkivaatteet
miten työpaikalle rekrytoidaan uusia työntekijöitä?
-suhteiden avulla ja tavallisesti työpaikkailmoituksilla.
millainen on alan työllisyystilanne ja palkkataso?
- kohtuullinen palkka ja hyvä työtilanne
Pinja vastaa myös yrityksen instagram sivuista.
miten somen käyttö ja lisääntyminen on vaikuttanut mainostamiseen?
- siihen täytyy panostaa, ollaan koitettu pysyä kehityksessä mukana. Seurauksena ihmiset ympäri Varsinais-Suomea ovat löytäneet kahvilan.
Keittiössä sain vielä hetken seurata Pinjan tekemisiä.
Kiitos, että sain käydä Kuirolla!
Pinja Paakkonen
Kahvilan seiniä koristavat kuvat vuosien varrelta. Sulho Kuiro 13-vuotiaana
Sain maistaa Pinjan tekemää leivosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti