TET- päivä: Kuiron kahvilassa

"Kuiron leipomo on perustettu 1938 ja sen on vanhin yhä toiminnassa oleva salolainen leipomo." -Kuiron facebooksivut. 

Salon lukion 2.vuoden opiskelijat suorittavat TETin eli työelämään tutustumisen opiskeluvuotensa aikana. Päätin mennä Kuiron kahvilaan Salon keskustassa, koska olen itse usein käynyt siellä ja minua kiinnostaisi mm. kondiittorin ura, jota en kuitenkaan liikuntavammani takia voi tehdä. Unelmanani on myös, että voisin jokin päivä perustaa itse kahvilan.    
Kuiron leipomo on heti aamulla täynnä asiakkaita, jotka täyttävät salin iloisella ja kotoisalla puheensorinalla. Keittiön puolella on lämmin ja ruoka tuoksuu joka puolella. Vitriinit ovat täynnä toisiaan herkullisimman näköisiä leivoksia ja herkkuja. Nälkä kurisee vatsan pohjassa, kun vain katsoo.
Pääsin päivän aikana seuramaan keittiön toimintaa ja kahvilan tuotteiden valmistusta. haastattelin myös kahvilan työntekijää Pinja Paakkosta.

mikä on työtehtäväsi yrityksessä? Kauanko olet ollut töissä Kuirolla?

-Kondiittori. 1,5 vuotta.

mitä koulutusta ammatti vaatii?

- kävin turun ammatti instituutin leipurikondiittori tutkinnon ja olin Ranskassa yhden kesän kansainvälisessä Pastry chef koulussa.

onko työpaikalla työasua?

-kokkivaatteet

miten työpaikalle rekrytoidaan uusia työntekijöitä?

-suhteiden avulla ja tavallisesti työpaikkailmoituksilla.

millainen on alan työllisyystilanne ja palkkataso?

- kohtuullinen palkka ja hyvä työtilanne

Pinja vastaa myös yrityksen instagram sivuista.

miten somen käyttö ja lisääntyminen on vaikuttanut mainostamiseen?

- siihen täytyy panostaa, ollaan koitettu pysyä kehityksessä mukana. Seurauksena ihmiset ympäri Varsinais-Suomea ovat löytäneet kahvilan.

Keittiössä sain vielä hetken seurata Pinjan tekemisiä.

Kiitos, että sain käydä Kuirolla!

                                                Pinja Paakkonen

                                                  Kahvilan seiniä koristavat kuvat vuosien varrelta. Sulho Kuiro 13-vuotiaana

Sain maistaa Pinjan tekemää leivosta.

Unelmana: kirjasto

 Suomalaisten nuorten lukemisen vähentymisestä ja lukutaidon heikkenemisestä on puhuttu nyt paljon ja rupesin miettimään, että mistä se johtuu. Eikö nuoret löydä mieluista luettavaa vai eikö niillä ole paikkaa, missä voisi lukea? Sit rupesin ajettelemaan kirjastoja. Itsekään en niissä hirveästi käy mutta se johtuu ihan omasta pakkomielteisestä halustani omistaa joka ikininen kirja, jonka luen. Nyt koulun kuitenkin taas alettua olen löytänyt itseni Salon kirjastosta yhä useammin ja olen jopa lainannut sieltä kirjoja. Eilen markkinahulinassakin istututtiin kavereitten kanssa kirjastossa, kateltiin sitä tilaa ja ruvettiin miettimään, millainen kirjasto me tehtäis. Lopputulos aika sekava ja mielikuvitusta pursuva, mutta kaunis.
  Tilana toimis Salon kirjaston tapanen rakennus, koska se on pyöreähkö ja kauniin vaaleanpunavalkoinen ulkoa. Tietysti siihen pitäis lisätä kerros tai pari. Kaikki hyllyt, mitä sieltä tällä hetkellä löytyy vietäis pois ja lähettäis ihan puhtaalta pöydältä, avoimesta tilasta. Kirjastosta tehtäis eloisa paikka, josta löytyis elämää muualtakin kuin hyllyistä, kirjojen sivuilta.
  "Pääkerrokseen" tuotais pyöreitä pöytiä ja sohvaryhmiä (kirjahyllyt olis seinien vierustoilla) ja joku kahvilan tapanen ratkasu. Se olis tila, jossa vois keskustella ja lukea, miten tykkää. Jos kuitenkin haluais rauhallisen ja hiljasen tilan lukemiseen, sellanenkin löytyis. Kun vetää kirjan hyllystä hyllyn takaa ilmestyis äänieristetty huone, jossa vois lukea. Se ois sisustettu kirjan tyyliin sopivaks. Esimerkiks jos haluis lukea scifiä vetäisit kirjan hyllystä ja seinän takaa tulis esiin avaruusteemalla sisustettu huone. Jos taas haluais lukea vaikka Harry Potteria niin sais Rohkelikko oleskeluhuoneen tapaisen. 
  Mua on myös aina ärsyttänyt se, että kirjastoon voi kyllä jäädä lukemaan mutta elokuvien ja sarjojen katselumahdollisuutta ei oo. Kirjaston alakerta oli tähän tarkotukseen. Sinne rakennettais pieniä elokuvasaleja ja tiloja missä vois kattoo Netflixiä. Netflix kirjastoon ois musta loistava ajatus. Vois kattoo omilla tunnuksilla kirjaston tilossa tai pientä maksua vastaan saada kirjaston tunnukset.
   Jotkut myös tykkää lukea ulkona tai puutarhassa. Pihalle rakennettais puutarha kasvihuoneeseen, jossa olis suohkulähteitä ja paljon kasveja.
  Tällanen unelma on aika iso eikä se toimis valtion tai kunnan kustantamana. Vois luoda itse kirjaston, joka toimis lahjotusten ja omien varojen avulla.
 Sillon kirjasto olis enemmän kun kirjasto. Se ois koti ja paikka, jossa viettää aikaa. Jos tällanen joku päivä toteutuis niin ehkä nuoretkin tykkäis lukemisesta enemmän.

                                           

                                       

       
                                       

                                           

                                               
                                         

Kaikki hyvä loppuu aikanaan SPOILER VAROITUS!!!

   Kirjat ja elokuvat on tarkoitettu loppuviksi ja niinpä sitä osaa jotenkin aina odottaa. Kirjan tai kirjasarjan loppuminen on tuskallisempaa, koska lukukokemuksen aikana on ehtinyt kiintymään hahmoihin. Elokuvissakin ehtii kiintyä hahmoihin jos elokuva tehdään esim. trilogiaksi.
  TV-sarjojen loppua ei koskaan osaa/halua kuvitella, koska niihin saattaa olla niin koukuttunut. Puhdas järkikin sen sanoo, että niiden on jossain vaiheessa loputtava, mutta silloin haluaa uskoa ja luottaa käsikirjoittajiin että he eivät tekisi mitään niin julmaa.
  Kun sarjat ovat loppumassa sen voi kyllä huomata. Hahmoja lähtee ja solmut alkavat aueta. Nyt on ollut hirveän monissa sarjoissa mielestäni havaittavissa "lopun alkua". Olipa kerran -sarjassa (Once upon a time, OUAT) Emma ja muut ovat alkaneet selvittää kuka satukirjan "kirjailija" on ja ovat lähellä löytää ratkaisun. Sarjan käsikirjoittajat Adam Horowitz ja Edward Kitziz ovat vahvistaneet, että Tittelintuure (Rumplestilskin) lähtee sarjan viidennellä kaudella ja Robert Carlyle on vahvistanut asian. Kuinka monta kautta sarjaa vielä tulee? (USA:ssa mennään nyt neljännen kauden loppua)
  Gleessä mennään viimeisessä (kuudennessa) kaudessa niin täällä Suomessa kuin Jenkeissäkin. Syy sarjan loppumiseen näin pian on näyttelijä Cory Monteithin (sarjassa Finn) kuolema, elokuussa 2013. Sarjasta pystyy huomaaman lopun lähestymisen tietämättäkin. Hahmot lähtevät lukiosta, kuorolaiset vaihtuvat tiuhaan tahtiin, kuoro lakkautettaan, muutamat onnelliset häät. Käsikirjoituksen ja juonen huonomisenkin pistän sarjan loppumisen pikkiin. Sarjaan on tuotu viidennen kauden lopussa ja kuudennen kauden alussa niin monta sekavaa ja uutta asiaa, että sarjat vanhatkin katsojat hämmästyvät.
   Jopa Suomessa on sarjojen loppuminen havaittavissa. Salkkareissa on ollut hahmo kato. Ehkä sarjan olisikin jo aika loppua...
  Viimeisin sarja, josta lopun merkit ovat nousseet näkyviin on Vampyyripäiväkirjat (The Vampire Diaries, TVD), jossa sarjan eräs kirjoittajista, Julie Plec ja yksi sarjan päänäyttelijöistä, Nina Dobrev ovat vahvistaneet lähtönsä. Tietoon on myös tullut että sarjan seitsemäs kausi tulee olemaan sen viimeinen. Sarja perustuu saman nimiseen kirjasarjaan, jonka on kirjoittanut L.J. Smith. Kirjoja on seitsemän, joten sarjan loppuminen seuraavaan kauteen on loogista, mutta Smith ei koskaan poistanut Dobrevin näyttelemää hahmoa kirjoista, eikä tv-sarja ole muutenkaan noudattanut kirjoja orjallisesti.
  Onko pian jäljellä enää tositelevisio sarjoja ja SuperWhoLock? (Supernatural, Doctor Who ja Sherlock Holmes mash up)
 

Sääli ja itsetunnon pönkitys.

         Sääliminen ja säälipisteet on varmaan ihan "normaaleillekin" ihmisille tuttu asia, mutta vammaiset saattavat saada uiseimmiten osakseen sääliä ja kuulla, että he keräävät vain säälipisteitä.
 Säälipisteitä voin myöntää joskus itsekin kerääväni tai vetoavani vammaani, jos en halua tehdä jotain tai jota en pysty  ihan täydellisesti tekemään. Varmasti olet itsekin joskus käyttänyt verukkeena korvatulehdusta tai murtunutta jalkaa, jos et ole halunnut tehdä jotain, se on normaalia. Jos jalkasi on esimerkiksi paketissa niin sinua herkemmin autetaan, vaikka et välttämättä edes tarvitse apua. Välillä se on ihan okei ja kivaa ja jos et aina kehtaa pyytää apua sen on hyvä, että joku auttaa. Mutta minä esimerkiksi osaan todellakin pyydän apua, jos sitä tarvitsen. Pahinta on minusta se, kun huomaan että omanikäiseni säälivät minua ja joskus kun he ovat minulle mukavia mietin: ovatko he minulle mukavia minun vai vammani takia. Lukion musiikin tunnillakin opetellessamme soittamaan rumpuja yksi tyttö rupesi kehumaan minua kuin pikku lasta kun sain rumpukompin muutaman kerran oikein ja sen jälkeen esitti, että hän itse tarvitsee apua sen opettelussa minulta. Se ei tuntunut mukavalta,  tiedän mihin pystyn ja mihin en pysty enkä tarvitse sääliä tai teeskenneltyjä kehuja. Kun minulle annetaan palautetta pystyn kyllä kestämään kritiikkiä, kunhan se on rakentavaa.
 Koulussakin luovan kirjoituksen opettajani sanoi, ettei hän yleisesti uskalla antaa oppilailleen paljoa kritiikkiä, jotta heidän kirjoitusintonsa ei lopahda. Minusta se on väärin, koska RAKENTAVA kritiikki on aina paikallan.
   Pertti Kurikan nimipäivät eli PKN pääsi euroviisuihin, mikä on hienoa. Miehet ovat rohkeita, kun ovat lähteneet tekemään musiikkia ja saaneet siihen mahdollisuuden, mutta alunperin heidän musiikkinsa oli tarkoitettu kehitysvammais tapahtumaan, olisiko sen pitänyt jäädä sinne?
  Äänestivätkö ihmiset oikeasti pkn:n euroviisuihin sen takia, että pitävät heidän musiikistaan ja itse kuuntelevat sitä vai sen takia, että pystyvät sanomaan ystävilleen ja tutuilleen: äänestinpä kehitysvammaista bändiä, olen suvaitsevainen ja näin pönkittävät itsetuntoaan. Äänestivätkö ihmiset bändiä juuri oikeista syistä?

                                               London!

Nyt on viiden päivän Lontoon reissu takana. Noihin viiteen päivään saatiin sisällytettyä pari musikaalia, nähtävyyksiä, shoppailua ja monta pubia.

  Lontoo on aina kuulunu mun matkakohde top 10... tai no oikeestaan top 3. Rakastan brittiaksenttia, Williamia ja Katea ja niitä ihania, pieniä, vanhoja taloja ja katuja,  Mun unelmana on myös aina ollu
että löytäisin itteni asumassa Englannista joku kaunis päivä. Ja toi reissu vaan lisäs mun halua lähtee vaikka Brightoniin vaihtoon joksku vuodeks.

 Eka kokonainen päivä meni nähtävyyksiä katsellessa ja mä sain vihdoinkin nähä sellasen punasen puhelinkopin ja kakskerroksisenbussin! Käytiin London Eyessä, josta näkymät oli aivan mahtavat ja kuultiin ja nähtiin totta kai Big Ben. Pubiruoka oli illalla aivan mahtavaa.

 Loput päivät meni shoppailessa Oxford Streetillä ja kierrellessä Lontoota (joka päivä jotenkin sieltä shoppailureissulta palattiin monen kassin kanssa).

 Ainoo haittapuoli oli se et piti kulkee maanalasella ja totesin että se ei oo mun "pala kakkua"...

  Parasta oli kyl se kun käytiin Kings Cross Stationilla hyppäämässä laiturille 9 3/4 (mä hyppäsin, muut katto) ja sit ostin muutaman Pottter -kaman. Onnistuin myös löytää kirjakaupan ja ostin The Maze runner -kirjasarjan.

  Me oltiin myös varattu liput kahteen musikaaliin: The Lion king ja Thriller live.

The Lion King oli upeesti toteutettu ja lavasteet (norsut ja kirahvit varsinki) oli toteutettu aivan uskomattoman hienosti.

 Thriller live ei ollu ihan sitä, mitä mä odotin mut musiikki oli mahtavaa ja tanssijat tosi hyviä!

  Lontoon matka oli upee ja toivon et pääsen sinne viel joku päivä uudestaan.

Punanen puhelinkoppi!

Mun ihkaekat kunnolliset korkkarit! <3

kuka arvaa, mihin tupaan mä kuulun?

tarttu mukaan disney -kaupasta :)