Olen kiitollinen kävelemisestä, puhumisesta, itseilmaisusta.
Harvoin havahtuu oikeasti olemaan kiitollinen kävely - ja puhekyvystään ja kyvystä ilmaista itseään selkeästi. Varsinkin koulussa olen joutunut kiinnittämään huomiota hunonoihin puoliini (hitauteeni ja toisen käden huonoon motoriikkaan) tehdessäni koulun vaatimia tehtäviä ja yrittäessäni pysyä muiden menossa mukana.
Kuitenkin olin taas viime maanantaina niin onnellinen tullessani Turun kotiini, kun ajoimme Validiakeskuksen ohi, jossa on tuettua asumista vammaisille, tietäen että minä olen niin omatoiminen ja kykeneväinen että pystyn pärjäämään omillani, vaikka se jo monta vuotta ennen yksin muuttamista pelotti ja jännittti. Olen ymmärtänyt sen, että usein ongelmiini löytyy helppo ratkaisu. Esimerkiksi perunan kuorimisen ongelman pystyy helposti kiertämään valmisperunamuusilla ja keittojuureksilla. Ja jos tulee isompi ongelma eteen, perheen tuki on aina lähellä.
Ennen olen havahtunut olemaan kiittollinen kävelykyvystäni usein CP-liiton ja Invaliidinliiton järjestämien sopeutumisleirien jälkeen, kun olen ryhmästä melkein ainoa joka pystyy kävelemään täysin ilman apuvälineitä. Joskus joku ohjaaja onkin unohtanut minut laskuistaan, koska laski pelkällä pyörätuolilla liikkuvat.
Puhekyvyn ja itsensä ilmaisun kiitollisuuteen havahduin perjantaina Tuomas Enbusken Iltalehdessä ilmestyneen kolmunin jälkeen, jossa hän kirjoittaa siitä kuinka jotkut vammaiset kärsivät palveluiden kilpailuttamisesta ja ainaisista hoitajien, fysioterapeuttien, jne. vaihtumisesta, koska eivät pysty välttämättä ilmaisemaan itseään selkeästi. Olin itse jatkuvasssa fysioterapeuttien vaihtumiskierteessä muutama vuosi sitten. En voinut asialle mitään (muuta kuin lopulta jättäytyä lopulta pois kyseisestä fysioterapiapaikasta), mutta ainakin pystyin omin sanoin ilmaisemaan tyytymättömyyteni tilanteeseen.
Osalti tietoisuuteni ja havahtumishetkieni takia olen valinnut opiskeltavaksi sellaisen alan, jossa pääsee vaikuttamaan ja ilmaisemaan itseään. Ihmiset heräävät harvoin olemaan kiitollisia siitä, mikä on osa heidän jokapäiväistä arkeaan. Mutta on tärkeää että sen tiedostaa edes joskus, jossain elämänvaiheessa.
