Sääli ja itsetunnon pönkitys.

         Sääliminen ja säälipisteet on varmaan ihan "normaaleillekin" ihmisille tuttu asia, mutta vammaiset saattavat saada uiseimmiten osakseen sääliä ja kuulla, että he keräävät vain säälipisteitä.
 Säälipisteitä voin myöntää joskus itsekin kerääväni tai vetoavani vammaani, jos en halua tehdä jotain tai jota en pysty  ihan täydellisesti tekemään. Varmasti olet itsekin joskus käyttänyt verukkeena korvatulehdusta tai murtunutta jalkaa, jos et ole halunnut tehdä jotain, se on normaalia. Jos jalkasi on esimerkiksi paketissa niin sinua herkemmin autetaan, vaikka et välttämättä edes tarvitse apua. Välillä se on ihan okei ja kivaa ja jos et aina kehtaa pyytää apua sen on hyvä, että joku auttaa. Mutta minä esimerkiksi osaan todellakin pyydän apua, jos sitä tarvitsen. Pahinta on minusta se, kun huomaan että omanikäiseni säälivät minua ja joskus kun he ovat minulle mukavia mietin: ovatko he minulle mukavia minun vai vammani takia. Lukion musiikin tunnillakin opetellessamme soittamaan rumpuja yksi tyttö rupesi kehumaan minua kuin pikku lasta kun sain rumpukompin muutaman kerran oikein ja sen jälkeen esitti, että hän itse tarvitsee apua sen opettelussa minulta. Se ei tuntunut mukavalta,  tiedän mihin pystyn ja mihin en pysty enkä tarvitse sääliä tai teeskenneltyjä kehuja. Kun minulle annetaan palautetta pystyn kyllä kestämään kritiikkiä, kunhan se on rakentavaa.
 Koulussakin luovan kirjoituksen opettajani sanoi, ettei hän yleisesti uskalla antaa oppilailleen paljoa kritiikkiä, jotta heidän kirjoitusintonsa ei lopahda. Minusta se on väärin, koska RAKENTAVA kritiikki on aina paikallan.
   Pertti Kurikan nimipäivät eli PKN pääsi euroviisuihin, mikä on hienoa. Miehet ovat rohkeita, kun ovat lähteneet tekemään musiikkia ja saaneet siihen mahdollisuuden, mutta alunperin heidän musiikkinsa oli tarkoitettu kehitysvammais tapahtumaan, olisiko sen pitänyt jäädä sinne?
  Äänestivätkö ihmiset oikeasti pkn:n euroviisuihin sen takia, että pitävät heidän musiikistaan ja itse kuuntelevat sitä vai sen takia, että pystyvät sanomaan ystävilleen ja tutuilleen: äänestinpä kehitysvammaista bändiä, olen suvaitsevainen ja näin pönkittävät itsetuntoaan. Äänestivätkö ihmiset bändiä juuri oikeista syistä?